Kotia kohti

Viimeinen etappi edessä. Nimittäin lentomatka kotiin. Istuskelen Delhin kentällä odottamassa lentoa. Tällä kertaa tajusin tulla tänne business loungeen johon illallistajakorttini oikeuttaa. Ihan tyylikäs mesta. Eipä tarvitse ostaa välipaloja kalliiseen lentokenttähintaan, kun täältä saa leivät, tropicana-mehut ja kaffet.



Toiseksiviimeisenä viikonloppuna kävin vihdoin vuorilla. Näkymät olivat upeat ja ilmakin vähän hempeämpi. Ei ihan niin kuuma eikä ihan niin kostea kuin Colombossa. Sen sijaan että olisin lähtenyt nuorison kanssa matkalle, päädyinkin lähtemään reissuun talon isännän ja hänen kahden ystävänsä kanssa! Ja oli muuten hauska matka! Kävimme heidän yhdessä omistamallaan pienellä teepalstalla. Kuulemma kymmenisen vuotta on ollut tarkoituksena rakentaa pieni huvila sinne. Eipä ole asia vielä edennyt. ;)

Yövyimme paikassa nimeltä Haputale. Pieni ihan söpö kylä, mutta ei siellä paljon nähtävää ollut. Seuraavana aamuna päätin kiertää Nuwara Eliyan kautta (korkeimmalla sijaitseva kaupunki Sri Lankassa). Junamatka Haputalesta Naanuojaan kesti noin puolitoista tuntia, joka kului seisten, koska juna oli tupaten täynnä. Bussi vei perille juna-asemalta, eikä matka ollut edes pitkä (minkä arbvasin kun maksoin vain 17 rahaa).

Nuwara Eliyassa olisi varmasti ollut paljonkin nähtävää, mutta minä menin sinne oikeastaan vain yhdestä syystä. Halusin käydä ratsastamassa ja kyseinen kaupunki on oikeastaan ainoa paikka saarella, missä on tähän mahdollisuus. Kävin ensin noin tunnin pituisella reissulla vuorenrinteelle (maksoi vähän vajaa 10e), jonka jälkeen kävimme boonuskierroksella oppaana toimineen kilparatsastajan kanssa.

Ratsastaminen oli kyllä hauskaa, mutta olisin voinut ottaa selvää bussiaikatauluista ensin.. Nuwara Eliyasta menee muutama ilmastoitu bussivuoro päivässä Colomboon, mutta minä en tietenkään ehtinyt yhteenkään, vaan jouduin käyttämään valtion bussifirman palveluita. Kysellessäni bussia asemalla, sattui pari muutakin nuorta tyyppiä olemaan menossa samaan suuntaan ja onneksi he totesivat auttavansa minua kyselemättä mitään! Kun bussi saapui asemalle, he ohjasivat minut (juosten) oikeaan suuntaan ja kannustivat änkemään sisään. Säikähdin kun bussi oli ihan täynnä tullessani sen luokse, mutta tajusinkin että edelliset olivatkin vasta tulossa ulos. Kun käännyin katsomaan taakseni ja näin valtavan ihmislauman juoksevan bussia kohti, totesin että ehkä on parempi änkeä, vaikkei bussi ollut vielä edes tyhjä. Tämä olikin hyvä strategia, sillä parissa minuutissa valtion punainen ruostekottero oli tupaten täynnä ja minä olin onneksi saanut istumapaikan kuuden tunnin matkalle.

Noh onneksi matka kesti vain vajaa viisi tuntia, kun myöhään illalla teillä on enemmän tilaa ja bussi voi kaahailla. Jos en olisi nukkunut melkein koko matkaa, se olisi voinut olla elämäni pelottavin bussireissu!

Olin sitten viimeisen viikon kokonaan töissä. Paitsi torstaina lähdin aikaisemmin kotiin kun piti keksiä mihin pakkaan romut mitä tuli ostettua. Sain vihdoin perjantaina valmiiksi pari paitaa, jotka olivat olleet työn alla noin kolme viikkoa. Tämäkin onnistui vain koska viimeisellä viikolla tajusin, että jos haluaa jotain tapahtuvan, on mentävä kyttäämään, että homma tulee varmasti tehtyä. Olisin hehnyt pari korjausta paitoihin, jos olisin saanut ne käsiini esim. viikkoa aikaisemmin, mutta nyt kävi näin.

Nyt taidan keskittyä teen juomiseen ja keksin mussuttamiseen.

Häät ja piitsipileet

Enpä ole hetkeen ehtinyt kunnolla netin ääreen. Toissa viikolla iski joku kurkkutauti. Lääkäri antoi läjän nappeja syötäväksi ja olo tuntui vähän kohentuvan. Viikonloppuna kävin eläintarhassa ja maanantaina oli vuorossa työkaverin häät. Homma alkoi rekisteröinnillä, jota seurasi buddhalaiset perinnemenot. Nämä olivat ihan perinteistä himan länsimaalaisemmat häät, sillä morsius pari ei pukeutunut perinteisiin hankaliin ja kuumiin häävaatteisiin.

Eipä tarvinnut mennä sinä päivänä töihin ja tarkoituksena oli käydä kaupungilla häiden (klo 10-15) jälkeen. Toisin kävi. Olo oli varsin heikko jo itse pirskeissä ja kotona mittasin jonkin verran kuumetta. Uusi lääkärireissu, uudet napit ja kehotus mennä töihin seuraavana päivänä.

Tiistaina zombeilin töissä ja pomo kehotti käymään "oikealla" lääkärillä ja antoi numeron yhteen varsin uuteen sairaalaan. Keskiviikkona kävin siis siellä mm. verikokeissa ja torstaina tulosten saavuttua sain jotain toisia antibiootteja ja muita nappuloita. Ne tuntuivat purevan.

Seuraavana viikonloppuna lähdettiin Hikkaduwan rantafestareille. Porukka oli sama kuin Yalan reissulla ja lisäksi mukaan tuli yksi serkku. Yhden tytön piti tulla myös töistä mukaan, mutta koska autoon ei olisi mahtunut, jätti hän reissun väliin. Rantafestari kuulosti kieltämättä ihan hauskalta ajatukselta, mutta kun itse pidän enemmän rokkifestareista (joissa soitto alkaa aamupäivällä ja loppuu jotakuinkin ihmisten aikoihin), niin yömyöhään kestävä dj-musa ja tanssiminen ei oikein iskenyt. Ei tuntunut iskevän muihinkaan, sillä toisena iltana kolme ja välillä neljä ihmistä viidestä vain makoili rannalla olevissa majoissa. Itse taisin nauttia noin kahden tunnin unista r&b taustamusiikilla.

Vielä pari viikkoa jäljellä. Täällä olisi vielä hirveästi nähtävää ja koettavaa, mutta toisaalta tuntuu ihan kivalta, että kohta pääsee taas kotiin. Hieman jo kyllästyttää tämä ainainen hikoilu ja nestehukkaa vastaan taistelu.