Ranta, koira ja muuta

Ensimmäinen viikonloppu kului mm. rannalla. Kävin uimassa muutamaan otteeseen, mutta koska virtaus oli tähän vuodenaikaan varsin kova, en jaksanut polskia kovin pitkää aikaa kerrallaan. Uinnin jälkeen oli vuorossa lounas. Riisiä ja kanaa.. Riisi haisi ja maistui merelle ja kana oli täynnä pikkuisia luita. Mitä ihmettä täällä tehdään noille elukoille?
Samalla reissulla nappasin kuvan saaren luultavasti yleisimmästä koirarodusta. Tai ennemminkin yleisemmästä sekoituksesta. Suurin osa koirista, joita olen nähnyt ulkona kuljeksimassa, ovat pieniä ja oransseja. Aurinkovoide toimi kaikkialla muualla paitsi hartioilla, joita koristaa nyt kaksi vaaleaa raitaa.

Sunnuntaina kävin tutustumassa Colombon keskustaan. Kaupunki on varsin kiva, vaikka vielä vähän hassussa kunnossa. Siellä täällä on poliisien check pointeja, joissa tehdään tarkastuksia pistokokeenomaisesti. Monien rakennusten kuvaaminen keskustan alueella ja rannassa oli kielletty. Muutaman kuvan nappasin vähän kauempaa, kun poliiseja tai muita vastaavia ei ollut lähettyvillä. Paikalliset olivat varsin optimistisia sen suhteen, koska erinäiset barrikaadit ja kyttäystukikohdat saadaan siivottua pois. Sota kuitenkin loppui vasta äskettäin, joten on varsin ymmärrettävää, että viranomaiset ovat varuillaan.

Duunissa olen saanut välillä tehdä "oikeita töitä". Eilen muokkasimme yhden suunnittelijan kanssa kaavoja. Vaikka täällä tehdään periaatteessa sivusaumattomia tuotteita, on valikoimaan tulossa myös muutamia saumallisia versioita. Mallien hiominen siis vaatii hieman työtä ja kantapään kautta oppimista. Seurasin myös kun asiakkaalle tehtiin esittelykatalogia malli-ideoista ja materiaaleista. Olin tosin niin väsynyt, etten saanut siitä paljoakaan irti.

Tänään valmistelimme kokoushuonetta asiakasvierailua varten. Kauhealla kiireellä täytimme vaateräkkejä ja puimme mallinukkeja, kunnes noin viisi minuuttia ennen määräaikaa saimme kuulla, että käynti on peruttu. Kukaan ei ollut viitsinyt kertoa meille asiasta! Loppupäivä menikin sitten vaatteiden palauttamisessa varastoon.

Tiistai on ruokalassa hedelmäjälkkäripäivä. Jonkin sortin yrittäjäparivaljakko saapuu hedelmäkorien kanssa tekemään pirtelöitä ynnä muita hedelmämössöjä, jotka ne maksavat noin puoli euroa per lasi (ja kyseessä on varsin isot lasilliset!) Ananaspalasia oli vain muutama jäljellä, joten otin sekoitukseen lisäksi mangoa ja papaijaa. Hedelmät ovat yllätys yllätys varsin edullisia täällä. Intiassa olisi kuulemma vielä halvempaa ja intialainen harjoittelija valitteleekin kuinka kaikki on täällä kolme kertaa kalliimpaa kuin kotona!

En ehtinyt ennen Suomesta lähtöä hankkia viisumia, joten sain maahantulon yhteydessä 30 päivän turistiviisumin, joka pitää käydä pidentämässä. Viisumitoimisto on avoinna arkisin 9-14 eli duunista pitää ottaa vapaata. Henkilöstöpäällikkö kehottikin ottamaan koko päivän vapaata, niin hänen ei tarvitse järjestää minulle erillistä kuljetusta työpaikalle. Taidanpa valita perjantain, jotta voisin pitää pitkän viikonlopun.

Nopean toiminnan joukot

Hain harjoittelupaikkaa toukokuussa todettuani, että oman alan hommia tulen tuskin saamaan Suomesta tänä kesänä. Sopivia IAESTE-paikkoja oli rästihaussa jäljellä kolme. Saksassa, Ghanassa ja Sri Lankassa. Ghanaan en uskaltanut lähteä, Saksassa oli tarjolla yliopistoharjoittelu ja teki mieli tehdä jotain muuta. Jäljelle siis jäi yksi vaihtoehto (tunnustettakoon, että vaihtoehto oli työn ja maan puolesta muutenkin ykkönen). Ennakkovalinnasta tuli tieto nopeasti, mutta Sri Lankasta tietoa sai odottaa pari viikkoa. Ilmoittamaani aloitusaikaan ei ollut kuin viikko jäljellä, kun sain kyselyn, josko ehtisin aloittaa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Etsin lennon ja vastasin, että kyllä onnistuu.

Täällä sain tietää, että myös firman väki sai tiedon tulostani samoihin aikoihin. Kuulemma harjoitteluun varatut määrärahatkin oli jo käytetty muihin kohteisiin, mutta sopivat hilut löytyivät lopulta tuotekehitysosaston budjetista. Pitää siis koettaa olla hyödyksi.

Monet ovat kyselleet maistuuko paikallinen ruoka, vai onko se liian tulista. Olin hieman yllättynyt siitä, ettei tulisuus juurikaan tuottanut ongelmia. Tosin ihan kauheasti en pysty ahtamaan riisiä mahaani ja sormin syöminen on myös jonkinlainen haaste, vaikkei ehkä yhtä suuri kuin syömäpuikot joskus aikoinaan. Onneksi ostin poron kuivalihaa lähtiessä, joten voin mussuttaa sitä, jos nälkä yllättää.

Paikalliset ruokailutottumukset ovat kyllä omaa luokkaansa. Riisiä ja curry-tyyppisiä kastikkeita kuluu paljon. Samoin sokeria. Sri Lankalaiset juovat teensä melkein poikkeuksetta sokerin ja usein myös maidon kanssa. Makeat jälkiruoat tekevät kauppaansa. Aikuisten diabetesprosentti on varsin korkea varsinkin vanhemmalla väestöllä. Sokerin lisäksi syyksi mainittiin mm. liikalihavuus. Kai geenitkin vähän vaikuttaa.

Aikaero on kaksi ja puoli tuntia, joten klo 9:30 tulee kello seitsemän väsymys.. Toivottavasti se menee kohta ohi. Selvittelen muuttoa lähemmäs tehdasta. Ainakin yksi työkaveri sanoi, että voisin mahdollisesti muuttaa hänen luokseen. Tämä selviää viikon sisällä.

Viikonloppuna muut IAESTE-harjoittelijat ovat ilmeisesti sittenkin menossa rannikolle, mutta tästä ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa (eli toivottavasti huomenna!) Firmassakin on muita harjoittelijoita, mutta he ovat kaikki paikallisia.

Tähän mennessä olen oppinut miten tehdään saumattomia kangastuubeja ja miten niihin suunnitellaan tekstuuri. Jotain tiedän myös liimatuista saumoista ja muista kikkailuista. Käykääpä katsomassa lukeeko Adidaksen vaatteissa "Made in Sri Lanka". ;)

Väsy!

Eka työpäivä takana. En joutunutkaan orjatyövoimaksi vaan MAS Holdings osoittautui varsinaiseksi edelläkävijäksi mitä tulee aasialaisen vaatetehtaan työoloihin.

Lento Helsingistä lähti lauantai-iltana 13.6. Delhiin laskeuduttiin 04:30 paikallista aikaa ja edessä oli 15 tunnin odotus kaikkien kamppeiden kanssa. "Visitors Lounge" Delhin kentällä oli ankeahko, joten päätin keksiä muuta tekemistä kuin istumista odotusajaksi. Check-in tiloihin ei edes päästetty ennen kuin lentoon oli jäljellä kolmisen tuntia ja kyseessä oli ilmeisesti kentän ainoa paikka, mistä löytyi raha-automaatteja. Koska paikallista valuuttaa en ollut tullut hankkineeksi, pääsin ystävällisen kenttähenkilökunnan turvin nostamaan muutaman tonnin.

Kentällä ei ollut säilytysmahdollisuutta rinkalle, joten sitä oli pakko kantaa mukana. Minut ohjattiin taksiin, joka olisi vienyt läheiselle hotellille 250 rupialla, mutta kysäisinpä myös mitä kustantaisi jonkin sortin kiertoajelu. Ei se mikään superhalpa ollut, mutta loppujen lopuksi pörräsin ympäri Delhiä ilmastoidussa autossa, kävin katsomassa nähtävyyksiä ja eläintarhan eläimiä, sekä syömässä paikallisessa ruokalassa. Ruoka maksoi kuskilta ja minulta yhteensä 160 rupiaa eli n. 2,5e. Nähtävyydet tulivatkin vähän kalliimmaksi. Moniin paikkoihin ulkomaalaishinta oli tavislippuun verrattuna 25 kertainen..

Kentälle saavuin takaisin noin viisi tuntia ennen jatkolentoa, ja odotellessa ehdin virkata loppuun edellisellä lennolla aloittamani kilpikonnan (aika kämäisen sellaisen kylläkin). Lennolla samalle riville istui kaksi varsin vitsikästä intialaista liikemiestä. Toinen puuhasi valokuvankehityslaitteiden myynnin parissa ja kovasti kyseli millainen tilanne on Suomessa kyseisellä alalla. En osannut kylläkään vastata kyselyihin mitään järkevää. Ennen lennon loppua sain kuitenkin käyntikortin ja kehotuksen ottaa yhteyttä, kun saavun taas Intiaan!

Vaikka lento oli puolet lyhyempi kuin finskillä lentäessäni, oli tarjoilu tuplasti riittoisampaa. Ruoka oli yllättävän hyvää eikä aiheuttanut vatsakipuja. Jee! Ilmainen juomatarjoilukin oli varsin kattava, ja vierustoverini kuluttivat sekä viiniä että vahvempia juomia minunkin puolesta. Perille saavuttiin hieman myöhässä ja rinkkaakin joutui odottamaan melko kauan, joten minua vastaan tullut IAESTE-aktiivi Aravinda joutui odottelemaan melko pitkän tovin. Terveyskysely ja passintarkastuksessa suoritettu viisumin puutteesta johtuva selittelykin hoitui reippaasti ennen kuin pääsin odottamaan kamppeitani.

Ensimmäisen yön nukuin Aravindan perheen kotona. Nelikerroksisesta talosta asumiskunnossa oli kaksi ylintä. Hyttysverkkoakaan ei tarvinnut, enkä sitä ensimmäisenä yönä olisi osannut kaivatakaan. Seuraavana aamuna pääsin nykyiseen asuinpaikkaani Mt. Laviniaan erään perheen luokse. Päivä kului lähinnä lepäillen, mutta kävin myös ostamassa släbärit kotikengiksi sekä yhden paidan duunia varten.

Toisena aamuna herätyskello soi klo 5:30 ja firman auto tuli hakemaan ovelta ennen puoli seitsemää. Työmatka kestää reilun tunnin.

Kymmenen tunnin työpäivät väsyttää, mutta toisaalta aika kuluu mukavasti ilmastoidussa ympäristössä. Työmatkat tosin kestävät reilun tunnin suuntaansa, joten koetan löytää kämpän lähempänä tehdasta. Ruokailu tosin tapahtuu tehtaan "terassilla" ja ruoka on harjoittelijoille ilmaista. Lihaa voisi olla tarjolla vähän enemmän..

Kuulin huhuja, että viikonlopuksi IAESTE-tyypit ovat suunnitelleet matkaa sisämaahan Kandyn kaupunkiin. Pitää yrittää lyöttäytyä seuraan, ellen sitten ole ihan poikki työviikon päätteeksi.